maanantai 18. tammikuuta 2016

Eurolla saa paljon!

Koulumme (Keski-Uudenmaan kristillinen koulu, KUKKO) keräsi noin 6 400 euroa viime syksyn Antaessaan saa -kävelyssä ja olemme lähettäneet jo kerran rahaa malawilaisten lasten koulumaksujen maksuun.

Tällä hetkellä euron kurssi on 700 malawin kwachaa, kun se vielä syksyllä oli noin 500MK. Eurolla on siis ostovoimaa kovasti. Tavallisten tuotteiden hinnat miltei kaksinkertaistuivat vuodenvaihteessa tehdyn devalvaation seurauksena. Tavallinen kansa siis on todella tiukassa paikassa tällä hetkellä.

Rakennusprojektimme alkaa ottaa näkyviä ensiaskeleitaan, kun lupa maa-alueelle vievän sillan rakentamiseen on nyt saatu. Tontin reunaa pitkin kulkee joki ja sen ylitse tarvitaan kestävä silta, jotta koneet ja rakennustarvikkeet saadaan tontille. Ensimmäiseksi tontille aiotaan rakentaa klinikka terveyden- ja sairaanhoitoa varten.

Pian alkava helmikuu on Malawissa yleensä ns. nälkäkuukausi, koska silloin on edellisen sadon heikko tuotto syöty ja uusi vasta kasvamassa. Olemme saamassa pian tietoa siitä, millä alueilla nälkä lyö pahiten ja aiomme sitten tarvittaessa lähettää rahaa ruoan ostamiseen.

Yläkoulun  loppukokeet (Form 4) ovat olleet juuri ja saimme tiedon siitä, että kaikki stipendiaateistamme läpäisivät nuo kokeet. Todella hieno juttu! Nyt selvitämme, olisiko mahdollista joidenkin alkaa henkilökohtaisiksi sponsoreiksi muutamille jatko-opintoihin haluaville. Jos perusopinnot ovat menneet hyvin, olisi sääli jättää uuttera opiskelija ilman mahdollisuutta jatko-opintoihin vain rahan takia... Jos itse olisit halukas tukemaan jotain opiskelijaa rahallisesti opinnoissaan, ota rohkeasti yhteyttä! :) Saamme pian lisätietoa näistä opiskeluintoisista nuorista.

Terveisin;
Ulla K.